sunnuntaina, maaliskuuta 25

Isoja palkintoja badgeista

Osa pelin kunniamerkeistä palkitsevat saajansa aika ruhtinaallisesti. Suurin urapisteportti mitä yksittäisestä kunniamerkistä voi saada on 2000 pistettä. Se vauhdittaa mukavasti kenen hyvänsä uraa. Yleensä kun hyvin alkaa mennä voi välillä tulla useampikin arvomerkki.

Ohessa kuvakaappaus kohtalaisen hyvästä kierroksesta. Yhden kierroksen tulossaldo 2531 urapistettä! Kerran minulle jopa kävi niin, että ylenin kaksi pykälää samalla kertaa. Peli ei tosin sitä huomannut kuin vasta parin päivän päästä. Muillekin saattaa olla tuttu pistenäkymä 13 503/13 000, tms. Tavoitteet on saavutettu, mutta mittarit vaan jatkavat eteenpäin.
Näitä kunniamerkkejä kannattaa siis metsästää.

Välillä olemme Jalpertin kanssa ottaneet erilaisia teemailtoja, joissa on tarkoituksena vain ja ainoastaan jonkin tietys merkin saavuttaminen. Pelin sisällä näet näppärästi BFHQsta kunniamerkkiesi tilanteen. Saavutettujen kunniamerkkien lisäksi näet, mitä eri kunniamerkkeihin tarvitaan ja mitä näistä vaatimuksista sinulta vielä puuttuu.

Kunniamerkin vaatimuksena saattaa esimerkiksi olla globaalisti 10 tuntia jossakin tietyssä ajoneuvossa ja sen jälkeen vielä kierros, jossa ajoneuvolla tapetaan 5. Katsele BFHQta niin ymmärrät paremmin mitä tarkoitan.

tiistaina, maaliskuuta 20

Alt+Tab ongelma

Battlefieldissä, niin kuin monessa muussakin Windows pelissä on se ongelma, että kun yrittää käydä käyttöjärjestelmän puolella niin peli kaatuu (useimmiten). Toisinaan käyttiksen puolella käyminen voi olla tärkeää jos esim. virustarkistus on pyörähtänyt käyntiin ja se pitää saada suljettua jottei kone tökkisi pelissä.

Netissä mainostavat löytäneensä kiertotien asian korjaamiseksi. Se liittyy jotenkin introvideoihin, nimittäin ensimmäinen ohje on poistaa ne. Uudelleennimeä tai poista hakemiston C:\Program Files\Electronic arts\Battlefield 2142\mods\bf2142\Movies sisältö. Tämä poistaa alun introt (nopeuttaa tietysti myös peliin pääsyä, kun ei tarvitse aina katsella niitä videoita). Jos (ja kun) tämä ei auta niin lataa ja asenna korjaustiedosto.

Tuo korjaustiedosto itseasiassa näyttää vain kopioivan uuden Dice videon tuonne hakemistoon. Mitä se sitten auttaa?!? En tiedä, mutta muutaman kerran olen onnistunut alt+tab yhdistelmällä käymään työpöydällä ja päässyt vielä palaamaan takaisin peliin - jopa kesken pelin! Tosin on Battlefield edelleen myös kaatunut samassa yhteydessä.

Anssi sai puukon

Nyt se on tapahtunut. Hakkis74 eli Anssi on antanut ekaa kertaaa isin kädestä kanssapelaajalle. Prikaatin kenraali aleseh on varmaan tyytyväinen, kun alokas Hakkis74 tuikkasi moransa sinne kolmannen ja neljännen kylkiluun väliin!

HYVÄ HAKKIS ! Nyt se tagien metsästys sitten alkaa! Minäkin nappasin muutaman lisään illan peleissä. Hauskin oli tietysti kotimaisella palvelimella tagien ottaminen. Tälläkertaa haaviin jäi ihan hauska Nick name "Looseri". Heh :D

Hakkis on päässyt selvästikin addiktion makuun. Mitaleja ja unlockeja on jo ihan mukavasti. Nyt pääsee taktikoimaan ihan eri tavalla, kun miettii mihin sen huoltojoukkojen vartikotykin oikein asentais...

maanantaina, maaliskuuta 19

Taivaskaan ei rajoita

Peli on taas vienyt mennessään. Jossakin vaiheessa tuli pikkuinen kyllästyminen peliin, mutta uusi Northern Strike boosteri on tuonut lisää haasteita ja ennen kaikkea titaani peli tai lipunryöstön pelaaminen komentajana ovat muuttaneet pelin luonnetta tosi paljon.

Olen aikaisemminkin kehunut titaanipelin loistoa ja se pitää edelleen pihdeissään. Nyt alkaa tulla toistuvasti kierroksia, jossa kierrospisteet pyörii 50 tienoilla (siis ne peruspisteet - urapisteitähän voi tulla satoja tai tuhansia kun saa muutaman merkin).

Eilisestä lukien minua voi puhutella joko evankelisluterilaiseksi tai everstiluutnantiksi, joka tapauksessa sotilasarvoni on nyt ev.lut. ;)

lauantaina, maaliskuuta 17

Ylennyksiä ei voi estää..

Muutama kierros Leipzigin vapautusta ja niin sitä ollaan jo veteraaneja =D
Hauskalta vaikuttaa tuo Northern Strike näin ensinäkemältä ja kaiken kaikkiaan päivitys/ostostapahtuma EA:n saitilla toimi mielestäni mainiosti..ja eikun pelaamaan.

Hakkis is back!

No niin, työhuoneen remontti on valmistunut ja meikäläisen pelissäoloprosentti tullee kasvamaan äkisti. Juhlistan urakan valmistumista boostaamalla bf2142:n Northern Strikella, mikä on juurikin nyt valumassa koneelleni. Taistelukentillä tavataan :)

Piruilua helikoptereille

Keksin oivan tavan pottuilla helikoptereille oikein olan takaa. Titaanipelissä, kun vihollistitaanin kilpi on hävinnyt järjestä itsesi vihollisen titaanin päälle. Titaanin kilpihän on auki vain peräpäästä, etuosan helikopteritasanne on edelleen suojakilven alla.

Huomasin jännän pikku yksityiskohdan. Suojakilpi kannattelee liikemiinoja! Eli mene suojakilven viereen titaanin päällä ja heitä molempiin laitoihin (kohtiin jossa helikopterit ovat) pari miinaa, niin pitkälle kuin mahdollista. Itse asiassa titaanin reunoja pitkin pääsee aivan helikopterien viereen, josta saa miinat heitettyä suoraan niiden päälle tai jopa eteen.

Kuvassa näkyy kuinka miinani "leijuvat" kilven päällä helikoptereita odottamassa


Kun helikopteri lähtee, niin liikemiinat aktivoituvat ja kabooom! Varma tapa estää helikoptereita lähtemästä liikkeelle. Jos oikein hyvä onni käy, niin vihollisen kuljetushelikopteri on vielä täysin populoitu ja siitähän niitä pisteitä sitten ropiseekin ;)

perjantaina, maaliskuuta 16

The Jump Program

Täytyy sanoa, että joillakin riittää aikaa ja intoa. Porukka tekee pelimoottorilla videoita. Ei siis mitään in-game videoita vaan niinkuin elokuvan omaista videota.

Ohessa oiva Matrix vääntö BF2142 pelistä: The Jump Program


Voi olla, että minullakin on omia mörköjä kaapissa, mutta tuo on minusta oikeasti hauska!

Eikä tässä kaikki. Porukka tekee pidempiäkin juttuja. Tekeillä on mm. löyhästi Lost:n ideaan perustuva Frost. Kaksi kaverusta joutuu BF2 pelistä omatekoisella aikakoneella tulevaisuuteen. Tarkemmin sanottuna vuoteen 2142...
Chekkaa Frost: Eposode 1

Ei nämä videot varmaan niinkään liikuta tavallisia kuolevaisia, mutta minua BF pelaajana kieltämättä vähän hymyilyttää.

Tuo Jump Program on niin hyvin toteutettu ja siinä on mukavia pikku viittauksia oikeaan peliin, kuten "Okay" huuto tai lopun Medic - huippua. Frostissa on taas sisällä erinomainen Battlefield For Dummies opetusvideo.

keskiviikkona, maaliskuuta 14

Online jutustelu

Kokeiltiin eilen Jalpertin kanssa Team Speakin käyttöä pelin aikana. Homma toimi todella messevästi! Puhe aktivoituu automaattisesti kun puhut jotakin (si siis ylimääräisiä napin painalluksia) ja puhe on laadultaan hyvää ja kuuluu pelin äänienkin läpi selkeästi. Silti jutustelu vie kaistaa vain muutaman kilon!

Päätettiinkin pistää aina automaattisesti teamspeak kanava pystyyn osoitteesse viive.fi:8767 kanavan nimi whobf ja salasanaksi kuka. Näin aina kun kaverit tulee peliin on puheyhteyskin valmiina.

Peli sai vähän uudenlaista meininkiä, kun pääsimme punomaan juonia online. Tietysti siinä pääsee myös varoittamaan ja ohjeistamaan toista. Taisipa tulla muutaman kerran kehujakin heitettyä, kun Jalpertti sai tuhottua strategisesti sijoittuneen stompperin juuri kun olin jäämässä sen jalkoihin.

Tietysti silloin kun ollaan eri puolilla on TS:n käyttö kyseenalaista. Tai olihan siinäkin hauskat puolensa. Ote elävästä pelistä:
Jalpertti: "Missä sä muuten oot?"
Jamppu: "En käi mä sitä sulle viholliselle kerro! Miten niin?"
...
Jamppu: "Haloo - ootsä..."
*** Jalpertti tappoi sinut ***

You can call me Sir

Taas uusi ylennys. Nyt pääsin majurin 1. tasolle, eli kultaiseen tähteen käsiksi. Seuraavaksi liipasimella on everstiluutnantit natsat.


Tässä Northern Strikeä (NS) pelatessa huomasin, että jostakin syystä noita unlock pisteitä tuli ihan solkenaan. Jos otta nämä kaksi ylennystä pois, niin silti minulle siunaantui jostain ainakin 5 "ylimääräistä" unlock pistettä.

Jossakin NS kirjoituksissa luki, että lisälevyn erikoisbadgeista saa unlock pisteen, jota voi käyttää joko NS unlockejen avaamiseen tai tavallisten unlockien avaamiseen. Kyllähän noita NS badgejakin on tullut, mutta eihän niitä edes ole 5:tä!


Vaan eipä passaa valittaa, jos on extrapisteitä käytössä. Ostelin pisteillä yhden sieltä ja toisen täältä ja kun en muutakaan keksinyt, niin sijoitin muutaman pisteen perus rivimieheen.

Rivimiestäkin tulee nykyään pelattua kentissä, jossa on kamala trafiikki. 64 pelaajan palvelimella on välillä niin kova ruuhka ja meininki, ettei oikein ehdi strategioita miettimään tai snaippausasemia hieromaan. Silloin on usein helpointa ottaa perusjääkärin rojut ja kiitää kentälle.


Titaanipeli tuntuu edelleen päivä päivältä houkuttelevammalta vaihtoehdolta. Sen moninaiset strategiset mahdollisuudet ovat saaneet perus lipunryöstön maistumaan vähän puulta. Välillä kun lipunryöstössä vaan juostaan kilpaa lipulta toiselle ja välillä niitataan joku... Titaanipelissä sensijaan... no lueppa aikaisempi kommenttini!

lauantaina, maaliskuuta 10

Northern strike kokemuksia

Nyt on vähän pelailtu lisäosa Northern Strikea. Täytyy myöntää, että lisäosassa on onnistuttu tuomaan peliin jotakin uutta.

Temaattisesti pohjoiset lumiset maisemat toimivat ja ovat hyvin läsnä NS kentissä. Myös pelaajien uniformut ja ajoneuvojen väritys on muutettu pohjoisten valkeiden maisemien mukaiseksi.

Uusiaa kentissä on aika uutta designia. Esimerkiksi pitkiä kapeikkoja erilaisten siltojen muodossa on ainakin parissa kentässä. Myös mahtavat korkeuserot ovat NSssä arkipäivää. Esimerkiksi Port of Bavaria kentässä pitää hyökkääjän aloittaa hyökäyksensä sinkoamalla itsensä n. 60 metriä korkean jyrkänteen päällä oleviin taloihin. Niin se on muuten myös uutta, että normaaleissa kentissä päästään näiden varastorakennusten sisään ja taistellaan siellä. Muutama lippu on nimittäin näiden varastorakennusten sisällä. Aikaisemmin sisätilat ovat olleet aika pieniä, mutta näissä varastaoissa mahtuu oikein taistelemaan.

Aikaisemmassa Jalpertin postissa ja sen kommentoinnissa keskusteltiinkin jo uudesta Goliath ajoneuvosta. Toinen uusi ajoneuvo on lumiskootteri, jossa ajajalla on kk ja kyytiläisellä ajoneuvojakin nöyryyttävä kranaattitykki. Laite on nopea kuin mikä, mutta se on aika heikko vastustajan tulitukselle.

Kakkospainikkeen taikaa

Monessa ajoneuvossa hiiren kakkospainikkeella saa aikaan jotakin ihan muuta. Monessa tapauksessa kyse on toisesta aseesta.

Kuljetushelikopterissa jos olet kyytiläisenä ja kk:n takana saat kakkosnapilla kätevän zoomin. Se auttaa tosi paljon vuhulaisten rankaisemisessa
Ilman zoomia tuskin näkee mitä talon luona on



Pikkasen zoomia ja voisit ampua hyttystä silmään

Taisteluhelikopterissa ampujan paikalla oleva saa kakkosnapilla erikoisen ohjattavan ohjuksen. Kun laukauset tämän erikoisohjuksen lähdet itse ohjuksen silmiksi ja voit ohjata tätä risteilyohjusta normaaleilla ohjausnapeilla! Kokeile itse mitä kakkosnappi tekee muissa ajoneuvoissa. Miehistönkuljetusvaunussa voit kk-ampujan paikalla kokea yllätyksen ;)

Ylennystä yms..

Seitsemän tunnin pelien jälkeen on rank kehittynyt alokkaasta toisen luokan nurmiporaksi eli jääkäriksi. Hieman tässä taistelukenttiin tutustuessa kyllä potuttaa, että pidempään peliä tahkonneet ovat selkeästi parempiosaisia kehittyneine skilleineen ja huimine tykkeineen. Toisaalta myöhemmin voi olla mielipide hieman erilainen kunhan saa unlockeja enempi itsekin aikaiseksi..lisäosien ostos saa vielä odottaa, kunhan pyörin aikani näissä peruskentissä, ellei sitten pelaajien määrä näissä kentissä koe pikaista inflaatiota.

perjantaina, maaliskuuta 9

Northern Strike ensikokemuksia

Hieno hetki eilen, kun vanha, mutta niin uusi peli aukesi silmieni eteen. Kenttä oli pimeä (sininen), pelaajien hengitys höyrysi, lunta tippui katoilta, uniformut ja ajoneuvojen väritykset olivat muuttuneet jne. Aivan uudenlainen tuntuma, vaikkakaan peli ei ollut muuttunut yhtään. Huvittavaa oli se, että kaikki oli yhtä sekaisin ensimmäisinä tunteina; kukaan ei osannut mennä oikeaan suuntaa, varsinkin tiukat/tehokkaat strategiat tuntui olevan hukassa kaikilta. Mahtavaa, 10 eurolla saimme aivan uusia pelikokemuksia.

Golliath on erikoinen ajoneuvo, joka todellakin tuo uutta väriä peliin; törkeän hidas mutta erittäin vahvasti varustettu. Aluksi tuntui, että sitä ei voi pudottaa millään (se syö ruokalusikalla battlewalkereita, ilman kastiketta), mutta kun sitä oikein takoo niin kyllä sekin tippuu. Yksin Golliathin kimppuun on aivan turha mennä.

Palaan blogille kunhan saan hieman lisää pelituntumaa. Minulla on sellainen kutina, että tänä viikonloppuna saattaa ihan pikkuisen hiirisormea kutittaa ;)

torstaina, maaliskuuta 8

Northern Strike on julkaistu

Ensimmäinen lisälevy, eli ns. boosterpack Battlefield 2142 peliin on julkaistu. Asensin sen juuri ja kunhan pääsen testaamaan, niin kerron kokemuksia uusista kentistä ja uusista ajoneuvoista.

Northern Strikessä on kolme kokonaan uutta karttaa, molemmille osapuolille yksi uusi ajoneuvo. Lisälevy tuo myös uuden pelimuodon ja joukon uusia unlockeja.

keskiviikkona, maaliskuuta 7

Kranaatin "dumppaus"

Käyttämällä hiiren kakkospainiketta voi kranaatin dumpata siihen paikkaan missä olet. Joissain tilanteissa tämä on erittäin käytännöllinen tapa saada kranaatti lähelle esimerkiksi jonkin esteen taakse tai jos haluat pudottaa kranaatin suoraan alapuolellesi (parvekkeelta, katolta tms.). Ole kuitenkin varovainen ettei kranaatti jää omiin jalkoihin ja tee sinusta itsestäsi selvää.

tiistaina, maaliskuuta 6

Ylennyksiä satelee..


.. WHO:n klaanille siis :) Nimittäin tänään saavutin ensimmäisen ylennykseni alokkaasta sotamieheksi. Aikaa temppuun vaadittiin kaikkiaan 3h 24 min. Myöskin ensimmäinen unlock on tosiasia..tästä se alkaa.

Battlefield: Bad Company

Seuraava Battlefield peli ei enää tyydy olemaan BF2 moottorilla jatkettu uusi tarina, vaan sitä varten ollaan pusaamassa kokonaan omaa pelimoottoria.

Uuden pelimoottorin suurin uudistus lienee tuhottava (ja entistäkin kauniimpi) ympäristö! Aivan oikein - BF sarjan ehkä suurin puutos on ollut se, ettei suurimmallakaan tankilla pääse edes heiverröisen puun läpi.


Battlefield: Bad Company tarjoaa 90% tuhoutuvan ympäristön ja tutun takuuvarman BF meiningin.

Kehittäjäporukka on on väsännyt pelin moottorilla pienen promovideon. Se on ihan hauska kannattaa katsoa:
YouTube (Nopea, alkaa melkein heti)
AVI (Hyvä kuvanlaatu, 43 MB lataus)

Miinoja voi varoa

Jos hiivit kumarassa (ctrl) tai ryömit (c) eivät vihollisen henkilömiinat räjäytä sinua. Jos siis huomaat vihulaisen miinan niin yritä hiipiä siitä ohi.

maanantaina, maaliskuuta 5

Alku aina hankalaa

No niin..Jampun yllyttämänä hankin BF2142 -pelin ja muutamat ensimmäiset pelisessiot ovat olleet melko korutonta kertomaa. Takkiin tulee niin, että ropina käy. Tänään tuoretta majuria jututettuani pääsin vihdoin hieman jyvälle ja pisteitäkin on kasassa jo "huimat" 22 :)
Hyvä kenttä ensimmäisiin sessioihin vaikuttaisi olevan Cerbere Landing. Touhu on melko "instant action" -tyyppistä ja aloittelijallakin on pienet mahikset kerätä pisteitä. Jatkoa seuraa!

Ylennys: Majuri (2.lk)



Näin se sitten taas napsahti uusi ylennys. Tuo majurin merkki onkin jo vähän komiamman näköinen, kun kessun natsojen jäkeen nuo arvomerkit ovat olleet simppeleitä neliöitä ja viivoja - tämä nyt on jo ruusuke ;) Ylennys oli jo viikonlopun jäljiltä muutamasta pisteestä kiinni, mutta tulipahan kuitenkin.

Melkein merkittävämpi saavutus oli titaanikomentajan arvomerkki, jonka sain kerättyä ekaa kertaa tänään. Minähän sanoin, että titaanipuolella on paljon voitettavaa.

Titaanikomentajan merkin ensimmäiselle tasolle pääsee saavuttamalla 80 titaanikomentajan pistettä. Semmonen sitten pääs käymään.

Matsi oli äärimmäisen tiukka. Meidän oma titaani veteli viimeisiään - vastustaja oli jo aikaa sitten päässyt rynnäköimään titaaniimme. Vihollinen pommitti jo reaktorimme ydintä ja käytävien kaijuttimista kuului pahaa enteileviä varoituksia:" Oman titaanin runko on tuhoutumassa".

Joukkomme maan pinnalla tekivät sitkeää työtä ja pitivät hallussaan kaikkia ohjussiiloja, joka teki vääjäämätöntä työtä meidän eduksi. Olin jo itsekin puolustamassa titaanimme ydintä kun se tapahtui - titaani räjähti. Aluksi luulin, että oma meni, mutta muutamassa sekunnissa tajusin, että se oli vastustajan titaani, kun ei enää kestänyt kaikkien viiden ohjussiilon jatkuvaa moukarointia!


Juoksuta battlewalkeria

Battlewalkerilla voi muuten myös juosta! Se toimii samalla napilla kuin miehen juoksu muutenkin (Shift). Ainoa ero normaaliin juoksuun on se, että kone ei väsy, eli voit juosta rajattomia aikoja! Itse asiassa walkerilla ei kannata paljoa kävellä, sillä juosten olet nopeammin perillä ja nopeampaan maaliin on vihollisen vaikeampaa osua!

sunnuntaina, maaliskuuta 4

Uutta intoa Titaanipelistä

Koin ensimmäisen intonotkahduksen viime viikolla. Peli ei ollutkaan aivan niin addiktiivinen enää. Tosin se taisi johtua osin siitä, ettei pelikään oikein sujunut.

Huolestuin kuitenkin vähän ja päätin, että jotakin uutta pitää kehittää. Katselin vähän erilaisia mitaleja ja kunniamerkkejä, mitä pelissä voi saada. Löysin useita merkkejä, jotka oli jo "melkein minulla".

Jalkaväen taisteluristi:


1 kpl pioneerimerkki
1 kpl jalkaväkimerkki
1 kpl tiedustelumerkki
1 kpl huoltomerkki
1 kpl keräilijämerkki
1 kpl pistoolimerkki
1 kpl räjähdeansiomerkki



Minulla oli kaikki muut paitsi tuo jalkaväkimerkki. Mitäs siihen sitten tarvitaan:
12 tappoa kierroksessa jalkaväkimiehenä

Ei muuta kuin jahtaamaan sitä. Löysin muutaman muunkin mielenkiintoisen kunniamerkin tai nauhan, jota lähteä metsästämään.

Peli muuttui oitis taas mielenkiintoiseksi. Varsinkin, kun viikonlopun aikana sain tuon sen jalkaväkimerkin ja ylläolevan kunniamerkin + PAK & EU palvelusnauhat!

Näitä ja muitakin metsästäessä tuli taas pelattua titaanipeliä. Olin tähän asti pitänyt sitä titaanien kanssa sotkemista aivan typeränä, mutta nyt jostakin iski into Titaaneihin.

Peli on aika eri tyyppistä, kun vallataan ohjussiiloja, koska siilon valtausajankohdalla on suuri merkitys. Jos valtaat ohjusssiilon juuri oikeaan aikaan, se lähettää ohjuksensa vihulaiseen ENNEN kuin vihulainen ehtii vallata siilon takaisin itselleen! Lisäksi voit taktikoida vielä Titaanitaistelujen kanssa aikalailla.

Titaania pelatessa on taisteluvaihtoehtoja huomattavasti enemmän: taistelu titaanin uumenissa (oman puolustus tai hyökkäys vihollisen titaaniin), maapuolustus oman titskun alla (porukka tulee miehistönkuljetusvaunun podeilla titaaniin), titaanin omilla tykeillä puolustaminen, titaanin ilmatorjuntatykeillä puolustaminen, helikopterin käyttö titaanin puolustukseen tai vihollisen titaanin tykkien tuhoamiseen, yms.

Tämän kaiken lisäksi pitää vielä tasapainotella ohjussiilojen kaappausten kanssa. Usein kun oma titaani on hyökättävissä tulee sinne hirvittävä ruuhka ja maassa olevat ohjussiilot jää viholliselta vartioimatta. Pieni porukka hidastamaan hyökkääjiä Titaanin sisään ja loput valloittamaan ohjussiilot.

Muutaman kerran onnistuimme kääntämään miltei varman tappion voitoksi kun jaoimme resurssit loppumetreillä oikein. On toi titaanihomma aika kivaa!

Siellä on muuten vielä joukko kunniamerkkejäkin titaanipuolella saatavilla ;)

Blogi on avattu

En ole aikaisemmin ehtinyt tutustua näihin blogi-saitteihin. Nyt kun vähän katselin tätä menoa, niin on pakko myöntää, että aika mageita ovat.

Täällä on vaikka kuinka paljon kustomoitavaa. Aivan mahtava juttu.