perjantaina, heinäkuuta 3

Heroes on laskeutunut

Battlefield Heroes on vihdoin täällä. Älyttömän pitkä beta vaihe on vihdoin päättynyt ja Heroes on avattu kansalle.

Kyseessä on ilmainen (=mainosrahoitteinen) selaimella pelattava BF peli. Tämä pitää kokea.

Markulli on jo kokeillut, mutta tuomio oli aika tyly. Markulli onkin sellainen mörökölli, ettei sitä kannata uskoa. Terveysviraston pitää kokeilla ennen kuin uskoo.

lauantaina, helmikuuta 14

Takaisin toiseen maailmansotaan

Battlefield pelisarja saa jatkoa, kun peli palaa juurilleen toiseen maailmansotaan. Kyseessä on Battlefield 1943, joka julkaistaan XBox, PS3 ja PC alustoille.

Battlefield veteraaneja ilostuttanee tuossa videollakin näkyvät kotoisat maisemat. Traileri on ainakin tehty aivan Wake Island karttaa muistuttavissa maisemissa!

1943 palaa siis vanhojen Battlefield-sarjan pelien  maisemiin. Grafiikat on ilman muuta päivitetty, mutta merkittävin muutos lienee Dice uuden Frost Bite pelimoottorin käyttö, jota käytettiin ensimmäistä kertaa Battlefield Bad Companyssä. Frost Biten erikoisuus on 90% tuhoutuva ympäristö. Ei ympäristö sentään itsestään tuhoudu vaan kyse on siitä, että perinteisesti sotapeleissä ammukset ja räjähdykset ovat haitallisia vain pelaajille. Talot, seinät, kasvit ja muut ovat kuin teräksestä tehty, kun kranaatti tai tykinammus ei aiheuta koivulle mitään! Frost Bite muuttaa tämän. Lähes kaikki on tuhoutuvaa. Jos vihulainen väijyy talon sisällä, niin singon avulla voi tehdä uusia tähystysreikiä talon sisätiloihin.

Maltan tuskin päästä kokeilemaan toista maailmansotaa Battlefield ympäristössä Frost Bite maisemissa ja vielä PCllä! Tai eihän sitä tiedä siirrynkö nyt kokonaan konsolipelaajaksi uuden FragFX ohjaimeni ansiosta…

Toinen tulossa oleva peli Battlefield sarjaan on Bad Company pelin jatko-osa, joka on innovatiivisesti nimetty Bad Company 2.

perjantaina, lokakuuta 17

Sota tulevaisuudesta jatkuu

Pitkällisen Battlefield Bad Company rupeaman jälkeen olemme palanneet WHO klaanin juurille, nimittäin Battlefield 2142 pelin pariin.

Bad Companyssä alkoi vähän potuttamaan, kun niin monella on siellä käytössä FragFX erikoisohjain ja itse yritti sotia perinteisellä PS3 ohjaipadilla. Onkin todettava, että ompa taas mukava pelata Battlefieldia oikein hiirellä ja näppiksellä.

Bad Companyn pariin palataan varmaan kun uusi ohjain on ostettu. Huhujen mukaan Jalperttikin on jo hankkinut konsolin!

lauantaina, heinäkuuta 26

Kirurgin tarkkaa veitsityöskentelyä

Battlefield: Bad Company sisältää 2142 pelin tapaan Dog Tag systeemin, eli jokaisesta veitsellä tapetusta kaverista saa muistoksi tuntolevyn (=Dog Tag). Tämä on siis ikään kuin päänahka, Joita voi metsästää.



Vaikkei koskaan olisi Battlefieldia pelannut voi varmasti jokainen kuvitella, kuinka hankalaa on taistella esimerkiksi rynnäkkökivääriä vastaan vain veitsen kanssa ;) Näitä Dog Tagejä tulee kuitenkin tasaisesti. BF 2142sen puolella minulla on niitä jo satoja. Juuri aloittamassani Bad Companyssäkin olen saanut kerättyä jo liki puolensataa päänahkaa.



Tässä taannoin tapahtui jotakin ainutlaatuista. Sain kaksi kärpästä yhdellä iskulla! Olin menossa korjaamaan taistelun keskellä yhtä omista tankeistamme. Samaan aikaan pari vihulaista oli menossa tekemään tihutöitä samalle tankille. Olimme kaikki yhdessä isossa joukossa keskellä taistelukenttää ja minulla oli kädessä vain ajoneuvon korjain!



Vaistomaisesti huitaisin kerran veitsellä - ja kas kummaa KAKSI kaveria mätkähti kuolleena maahan! Sain siis yhdellä veitsen sivalluksella aikaiseksi kaksi tappoa!



Arvatkaa vain näyttääkö tilastoissa hyvältä, kun käyttää veistä vain kerran koko kierroksella ja saman tien napsahtaa kaksi Dig Tagia. Osumatarkkuus aseella vaatimnattomat 200%


tiistaina, heinäkuuta 22

Kiusoittelija: Bad Company pelivideo

WHO klaanin aktiivisimmat jäsenet ovat jo siirtyneet uuden Battle Field: Bad Company -pelin pariin. Meitä on kuitenkin vasta kaksi. Hakkis74 on jo hyvällä alulla, sillä PS3 on jo hankittu.

Vähän ikään kuin innostaakseni muita tallensin pienen pätkän pelisessiosta Bad Company -pelistä PS3 konsolilla.

Taustaa:
Video alkaa kun olen juuri käynnistänyt moninpelin. Valitsen supportin varusteet ja liityn peliin ryhmäni sijaintiin. Joudun suoraan tankin kyytiin. Olemme hyökkäävässä roolissa, eli yritämme räjäyttää vastustajan kultalaatikot auki.

Pelissä on viisi eri varusteluokkaa: Assault, Demolution, Recon, Specialist ja Support. Aloitan Supportilla, joka on ollut luottoroolini tässä pelin alkuvaiheessa.

Esittelen myös Demolution (antitank) ja Recon (sniperi) rooleja videolla. Perinteisesti en juurikaan ole pelannut Assaultia,enkä specialistia - tosin juuri eilen tein erittäin tuhoisaa jälkeä juuri specialistina...

perjantaina, heinäkuuta 18

Bad Company - ensivaikutelmat

Nyt on tullut toista viikkoa veivattua PS3sella Bad Companya. Ei PS3sen ohjainpadi ole vieläkään mielestäni optimaalinen tapa pelata Battlefieldia, mutta kyllä se alkaa joten kuten luonnistua. Vieläkin voi käydä niin, että tulee hankittua joku hiirenkorvike PS3selle, jotta pääsisi kunnolla Bad Companyn makuun.

BC-JpSupport

Markku on vakiokävijä kaikilla BF rintamilla. Nyt työn alla Markulla on Bad Company. Olemme päässeet vähän huonosti samalle palvelimelle, kun palvelimet ovat olleet aina täysiä. Kävi kuitenkin ilmi, että samaan peliin ja jopa samaan ryhmään pääsee erittäin helpolla tavalla.

Tuo ryhmä-käsite poikkeaa hieman aikaisemmista BF peleistä. Nyt ryhmän voi koota jo ennen peliin liittymistä. Kutsut vain kaverisi mukaan ja kun sinulla on riittävästi peliseuraa niin koko porukka laitetaan kerralla samaan peliin. Kesti muutaman hetken ennen kuin tätä uutta toimintoa oppi käyttämään, mutta nyt kun sen oivalsi, niin sehän on aivan mahtava! Voimme etukäteen koota iskujoukon WHO taisteilijoista, ja rynnätä kaikki samalle puolelle muiluttamaan muita!

Tässä muutama hetki sitten näytti kierrostulokset täydellä palvelimella (24) hyvältä. Koko pelin parhaaseen tulokseen ylsi Markku ja hyvänä kakkosena tuli Jamppu. Alkoi scoreboard näyttämään perinteiseltä BF tulokselta! Sääli. ettei nykyisessä versiossa ole mitään klaanitukea, eli WHO kirjaimet eivät säihkyneet korkeimmilla korokkeilla.

Silmänamia

Peli on visuaalisesti aika upea, vaikka pakko myöntää, ettei maisemia ehdi juurikaan katselemaan. Pelillisestikin maasto on merkittävästi 2142 peliä rikkaampaa. BF2 maastossa oli vähän aluskasvillisuutta, joka auttoi vähän piiloutumisessa. 2142 oli käytännössä täysin paljasta maastoa, jossa oli todella vaikea piiloutua. BCn maasto on todella rikasta. Puita ja pensaita on kaikkialla. Muutenkin pensasta muistuttava Recon snaippaaja hukkuu todella tehokkaasti kasvillisuuden joukkoon.

Uusi Frost Byte pelimoottori on loistava. Suurin muutos sen edeltäjiin verrattuna on laajempien tuhojen mallintaminen. Tarkoittaa käytännössä sitä, että tankit ajavat talojen läpi niin että rytisee. Suurikaliiperisella aseella kun ampuu metsään niin puita kaatuilee kuin viljaa.

Pelillisesti tuhoutuva ympäristö on aika iso muutos. Enää ei tarkka-ampujat pidä muita pilkkanaan piileksimällä taloissa tai aitojen takana. Ei muuta kun singolla seinät murskaksi - tosin rikkaan maaston ja vaimennettujen tarkkuuskiväärien ansiosta niitä pirulaisia on joskus vaikea paikallistaa! Samoin taktiikat muuttuu, kun ei tarvitse aina kiertää pääovelle, vaan voit taikoa itselleen uuden oven, vaikkapa singolla!

16306268

Uusi pelimuoto

Tyhmempi olisi voinut kuvitella, että DICE (Battlefieldit luonut Ruotsalaisyhtiö) olisi tyytynyt rahastamaan tutulla formaatilla tekemällä vain joitakin grafiikkapäivityksiä ja pari uutta jippoa. Tässäpä ei Ruotsin pojat menneet yli siitä mistä aita on matalin.

Ensinnäkin, BCssä on yksinpelikampanja - eikä mikään huono sellainen olekaan. Kampanjassa on ihan hyvä juoni ja se on tehty erittäin hyvällä huumorintajulla. Ruotsalaiset poikkeavat piristävästi jenkkien rautalangasta väännetyistä vitseistä ja käyttävät hyväkseen jenkkisotilaiden stereotypioita. Mukana on kunnon punaniska, joka räjäyttää kaiken - vaikkei aina saisikaan "Sergeant Redford: Is this your idea of fun? Haggard: Well... YEAH!"

Yksinpeli on täynnä hymyn paikkoja. Toisinaan taisin hörähtää ihan ääneenkin. Jos musta huumori uppoaa, niin Bad Company putoaa varmasti: Eräässä välianimaatiossa Haggard ihmettelee ääneen, miksi heidän pitää aina tunkea etulinjassa vaarallisimpiin paikkoihin, eikös USAlla ole valiojoukkoja näihin erikoistilaanteisiin. Kessu vastaa, ettei näitä parempia joukkoja ole varaa menettää, siksi me menemme. Haggard on tyytyväinen ja vastaa:"Oh, that makes sense..."

Yksinpelikin on yllättävän mukavaa. Se ei ole erityisen vaikeaa ja käytännössä käytettävissä on rajaton määrä elämiä, joten sitä ei voi hävitä. Yksinpeli on myös erinomainen tapa tutustua pelin yksityiskohtiin, kuten ajoneuvot, aseet ja muut gadgetit.

Moninpeli on kuitenkin ollut aina Battlefieldin tunnusmerkki, niin myös tällä kertaa. Kyseessä ei olekaan perinteinen lipunryöstö, vaan pelimuotoja on tasan yksi ja sen nimi on Gold rush! Kyseessä on hyökkääjä vs. puolustaja asetelma. Toinen joukkue puolustaa kulta-arkkuja ja toinen yrittää ryöstää ne räjäyttämällä. Ensin taistellaan pienellä areenalla kahdesta arkusta. Jos hyökkääjä saa arkut rikottua aukeaa puolustajille uusi päämaja ja uudet kaksi arkkua. Uutta pelattavaa avautuu muutaman kerran ja jos hyökkääjä saa tuhottua viimeisetkin arkut, niin se voittaa.

Hyökkääjillä on vain rajattu määrä elämiä käytettävissä hyökkäykseen. Aina kun hyökkääjä onnistuu tuhoamaan avoimen alueen kaksi arkkua he saavat lisäelämiä (re-inforcements). Jos elämät loppuvat voitto valuu puolustajille.

BC-Dwon

Pelimuoto kuulostaa kummalliselta, mutta se toimii. Molemmissa rooleissa on omat juttunsa ja roolien vaihtelu tuo peliin mukavasti vaihtelua. Parhaillaan tekeillä oleva päivitys tuo mukanaan myös perinteisen Conquest pelimuodon lipunryöstöineen, mutta uskoisin kultakuumeen pitävän pintansa.

Pakko se on todeta: Battlefield Bad Company on täysiverinen Battlefield peli, joka on tehnyt minulle saman kuin aikaisemmatkin sarjan pelit - olen koukussa.

tiistaina, heinäkuuta 8

Battlefield Bad Company alkoi

Se on sitten PS3 hankittu ja siihen luonnollisestikin ensimmäinen pelivalinta oli BF Bad Company.

Peli on hieno kun mikä, mutta PAD ohjaimen käyttö ampuapelissä aiheuttaa kovasti päänvaivaa. Ei tahdo tatti kääntyä yhtään siihen vihulaisen otsalohkoon, johon pitäisi nappia ommella.

BFBC sisältää poikkeuksellisesti myös yksinpelikampanjan. Kokeilin sitä aluksi muutamana iltana, mutta nyt markulli_fi sai houkuteltua minut online areenalle.

Taas oli olo, kun puolukalla. Porukkaa juokseen ympäriinsä ja väkeä lakoaa kuin viljaa. Nyt kun tuo PADi ei oikein pysy kädessä, peli on aivan uusi eikä kartatkaan ole tuttuja, niin haastetta riittää.

Ensimmäinen online peli tuotti 25 pistettä, mutta häviön. Ihan hyvä alku

IMG_0452